Kehityksellinen trauma syntyy pitemmän ajanjakson kuluessa vuorovaikutussuhteissa lapsuuden ja nuoruuden aikana tärkeissä kiintymys- ja ihmissuhteissa. Vaille jäämisten ja tunkeutuvien traumakokemusten juuret voivat olla vauva-ajoilta tai jopa kohdusta, jolloin puhe ja kognitiiviset toiminnot eivät ole vielä ehtineet kehittyä. Varhaisessa vaiheessa syntynyt kehityksellinen trauma on usein vaikeasti tavoitettavissa pelkästään sanoin, sillä kokemukset ovat hyvin kehollisia. Suojamekanismeina on usein jähmettymistä ja dissosiaatiota, joiden krooninen aktivoituminen voi aiheuttaa monenlaista psykosomaattista mm. jaksamiseen liittyvää oireilua tai mielenterveyteen liittyviä haasteita.
Aika ja paikka
tiistaina 9.6.2026 klo 9-16 Zoom-ohjelmalla
Kohderyhmä
Terapeutit, työnohjaajat, psykologit, lasten- ja nuorten sekä mielenterveyden parissa työskentelevät sekä muut kohtaavassa vuorovaikutuksessa työskentelevät henkilöt esim. opetus-, sosiaali- ja terveysaloilla. Päivä sopii myös ammatillisesta taustasta riippumatta omasta sisäisestä kasvusta, tunne-elämän hyvinvoinnista ja kehotietoisuuden vahvistamisesta kiinnostuneille. Päivä sopii sinulle, joka jo olet tutustunut PBSP-terapiaan tai menetelmä on sinulle vielä uusi.
Osaamistavoitteet
Päivä tarjoaa perustiedot PBSP-terapiasta ja sen eri työkaluista, esimerkkejä käytännön soveltamisesta ja vaikuttavuudesta. Saat inspiraatiota omaan työhösi ja ymmärrystä kehollisesta työskentelystä kehityksellisen trauman kanssa.
Huomioitavaa on, että PBSP-terapeutiksi kouluttautuminen on 3-vuotinen työnohjausta sisältävä prosessi, joten koulutuspäivän tavoitteena ei ole oppia ohjaamaan PBSP-interventioita.
Sisältö
Psykomotorisen Pesso Boyden -terapian (PBSP) filosofia
Oma sisäinen johtajuus
Valmius keholliseen työskentelyyn ja kehollisen turvan vahvistaminen
Symbolisen vuorovaikutteisen työskentelyn perusteet
Kehitykseen liittyvät perustarpeet, niiden tunnistaminen ja kehityksellisen trauman työstäminen
Symbolisten uusien kokemusten integroituminen
Terapeutin/ohjaajan oma valmius keholliseen työskentelyyn
Esimerkkejä työskentelystä ja työskentelyn vaikuttavuudesta
Päivään sisältyy PBSP-teoriaa, demoja, keskustelua sekä yksinkertaisia kehollisia harjoituksia.
Pesso Boyden -terapiasta:
Albert Pesson ja Diane Boyden-Pesson kehittämän menetelmän ideana on luoda uusia symbolisia ”muistoja”, jotka korjaavat menneisyyden ihmissuhteissa tapahtuneiden traumojen luomia automaattisia reaktiomalleja. Uusi muisto kuvailee, millaista elämä olisi aikoinaan ideaalisesti ollut, jotta ihmisen luonnolliset biologiset kehitystarpeet olisivat täyttyneet hänen kannaltaan suotuisasti. Modernin neurotieteen ymmärrys mm. peilisoluista, empatiasta, moraalista ja kielen vaikutuksesta mielen toimintaan tukee PBSP:n oivaltavia ja täsmällisiä interventioita. PBSP:n filosofia rakentuu psykodynaamiseen, kognitiivis-behavioristiseen ja systeemiseen näkemykseen yhdistettynä asiakaslähtöiseen työotteeseen. Asiakkaan kehollisen kokemuksen seuraaminen on keskeisessä roolissa.
Lisätietoja menetelmästä: www.pbsp.fi
Tarkemmin kehityksellisen trauman työstämisestä
Pesso-Boyden System Psychomotor tarjoaa kehollisia välineitä kehityksellisen trauman työstämiseen. Menetelmässä kehollisen kokemuksen tutkiminen yhdistettynä vuorovaikutukseen on keskiössä. Työskentelyn avaimia on tunnistaa asiakkaan valmiudet keholliseen työskentelyyn ja hänen yksilölliset kehitykseen liittyvät perustarpeet, jotka ovat aikoinaan tietyn ikäisenä ja juuri tietyissä tärkeissä ihmissuhteissa jääneet täyttymättä. Oleellista on myös, miten yhteistyössä asiakkaan kanssa voidaan rakentaa korjaavia vuorovaikutuksellisia kokemuksia, jotka täyttävät kasvun ja kehityksen aikaisia vaille jäämisiä ja traumoja symbolisesti.
Täyttymyksellinen kokemus tuntuu kehossa helpotuksen ja hyvän olon tunteina ja vahvistaa turvan kokemusta vuorovaikutuksessa. Työskentely hyödyntää kehollisen kokemuksen lisäksi mielikuvitusta ja muistin toimintaa. Mitään ei haluta uskotella, vaan rakentaa uudenlaisia mahdollisuuksia toimia ilman, että menneisyyden traumat ja vaille jäämiset värittävät nykyisyyden reaktioita ja tunne-elämää.
Oleellista on, että PBSP-työkalut suojaavat terapeuttista suhdetta asiakkaaseen, sillä terapeutti ei asetu asiakkaan kiintymyshahmoksi, vaan kuvitteelliset ideaaliset henkilöt. Tämä auttaa myös häpeän kohtaamisessa ja turvallisessa kiinnittymisessä, jossa asiakkaan autenttinen tarve tulee nähdyksi ja kuulluksi. Aikuisen suhteen vaaliminen terapeutin ja asiakkaan välillä tukee asiakkaan toipumista ja terapeutin jaksamista.
Ryhmäkoko
Koulutukseen otetaan korkeintaan 12 osallistujaa.
Kouluttaja
PBSP-terapeutti, Työnohjaaja (STOry), Rosen-terapeutti, Essential Motion-ohjaaja, Kotona kehossa -valmentajakouluttaja, MMT Riitta Saarikko. Saarikko on osallistunut PBSP-terapian kansainvälisiin koulutuksiin mm. menetelmän kehittäjän Albert Pesson johdolla Prahassa ja Bostonissa sekä on suorittanut 3-vuotisen PBSP-terapeuttikoulutuksen. Hän organisoi Suomen PBSP-terapeuttikoulutusta ja on itse käyttänyt kehollisia menetelmiä asiakastyössä yli 25 vuoden ajan.
Toteutustapa verkossa
Koulutuksessa käytetään helppokäyttöistä Zoom-ohjelmaa. Suosittelemme osallistumista pöytäkoneella tai kannettavalla tietokoneella. Varaa käyttöösi kamera, mikrofoni ja kaiuttimet. Saat sähköpostiisi linkin ja ohjeet ennen koulutusta. Koulutusta ei tallenneta.
Lisäohjeita Zoomin käyttöön: https://tieke.fi/zoom-ohje/
Tiedustelut
rehtori Mari Smolander, puh. 050 441 4345, mari.smolander@kesyli.net
Koulutuksen hinta
230 €
Ilmoittautuminen
viimeistään 26.5.2026
Koulutusvahvistus postitetaan osallistujille noin viikkoa ennen koulutusta
Peruutusehdot
Ilmoittautuminen voidaan perua veloituksetta 26.5.2026 mennessä. Mikäli ilmoittautuminen perutaan myöhemmin tai peruutusta ei tehdä lainkaan, perimme koko koulutusmaksun.
Koulutusmaksut ovat perintäkelpoisia (Laki n:o 706/2007). Ilmoittautumisen peruminen on tehtävä aina kirjallisesti sähköpostitse toimisto@kesyli.net
Oikeus muutoksiin pidätetään.
