Kesäyliopistojen rahoitus säilytettävä

Valtiovarainministeriön 8.8.2025 julkaisema vuoden budjettiesitys sisältää merkittävän leikkauksen vapaan sivistystyön oppilaitosten valtionosuuksiin. Niitä ehdotetaan leikattavaksi 20 miljoonalla eurolla ja kesäyliopistojen jo valmiiksi pieni valtionosuus uhkaa pienentyä 500 000 eurolla. Nämä leikkaukset vaarantaisivat kesäyliopistojen lakisääteisen koulutustehtävän toteutumisen ja heikentäisivät koulutuksen saavutettavuutta koko maassa.

Vuonna 2024 hallitus leikkasi kesäyliopistotoiminnan rahoitusta 20 prosentilla, eli noin miljoonalla eurolla. Näiden leikkausten aiheuttama sopeuttaminen on yhä kesken, eikä lisäleikkauksiin voida ryhtyä ilman vakavia seurauksia. Uudet leikkaukset uhkaavat entisestään opetustarjontaa ja saavutettavuutta. Yksittäisille kesäyliopistoille ne voisivat olla kohtalokkaita ja vaarantaa oppilaitosten toiminnan jatkumisen.

Kesäyliopistot muodostavat elintärkeän koulutusverkoston, jonka tehtävänä on tarjota korkeakoulutusta, työelämän täydentävää osaamista ja yleissivistystä kaikenikäisille. Toiminta on mitattavaa, vaikuttavaa ja kustannustehokasta.

Leikkaukset vaarantavat:

  • elinikäisen oppimisen mahdollisuudet kaikenikäisille nuorista senioreihin
  • mahdollisuudet työelämälähtöisen osaamisen kehittämiseen ja työurien pidentämiseen
  • alueelliset koulutusmahdollisuudet avoimeen korkeakoulutukseen
  • nuorten korkeakoulutustason nostamisen sekä yleissivistävän koulutuksen alueelliset mahdollisuudet

Suomen kesäyliopistot ry ja Etelä-Karjalan kesäyliopisto vaativat, että vapaan sivistystyön rahoitus turvataan ja kesäyliopistojen toimintaedellytykset säilytetään osana kansallista koulutusjärjestelmää. Valtiovarainministeriön leikkausesitys on peruttava!

Helsingissä 8.8.2025
Suomen kesäyliopistot ry:n hallitus

Lappeenrannassa 8.8.2025
Etelä-Karjalan kesäyliopisto
Rehtori Mari Smolander