Etelä-Karjalan kesäyliopistolle 30 000 euroa lasten tiedekasvatukseen

Suomen kulttuurirahasto on myöntänyt Etelä-Karjalan kesäyliopistolle 30 000 euron Tiede tutuksi -apurahan lasten tiedekasvatukseen keskittyvän Aikahyppy-tapahtuman järjestämiseen Parikkalassa, Ruokolahdella, Luumäellä ja Lappeenrannassa.

Aikahyppy-hanke tutustuttaa eteläkarjalaisia 1.–3.-luokkalaisia lapsia historiaan, arkeologiaan ja tulevaisuudentutkimukseen tieteenalojen asiantuntijoiden johdolla. Hanke koostuu neljästä samansisältöisestä lasten tiedekasvatustapahtumasta, jotka järjestetään lukuvuonna 2025–2026 neljällä paikkakunnalla Etelä-Karjalassa: Parikkalassa, Ruokolahdella, Luumäellä ja Lappeenrannan Joutsenossa. Tapahtumat ovat osallistujille maksuttomia.

Hankkeen tavoitteena on vahvistaa lasten kykyä hankkia ja arvioida tietoa tarjoamalla elämyksellisiä oppimiskokemuksia eri tieteenalojen parissa sekä herättää heidän kiinnostuksensa tieteelliseen ajatteluun ja tutkimukseen.

– Etelä-Karjalan kesäyliopistolle on tärkeää edistää tiedekasvatusta ja tarjota lapsille merkityksellisiä oppimiskokemuksia eri puolilla maakuntaa. Tämä hanke on meille upea mahdollisuus, ja olemme siitä todella innoissamme, iloitsevat kesäyliopiston koulutussuunnittelijat Anna Selenius ja Anni Tuuva.

Tulevista Aikahyppy-tapahtumista ja hankkeen etenemisestä tiedotetaan kesäyliopiston verkkosivuilla sekä sosiaalisen median kanavissa (Facebook: Etelä-Karjalan kesäyliopisto, Instagram: ek_kesayliopisto).

Lisätietoja:
koulutussuunnittelija Anni Tuuva, anni.tuuva@kesyli.net, 040 821 2686
koulutussuunnittelija Anna Selenius, anna.selenius@kesyli.net, 050 441 4344